Natharin Valtakunta
Auringonnousun ja auringonlaskun välillä aukeaa Natharin valtakunta. Nathar oli aikoinaan suuren ja kunniakkaan kuningaskunnan keskusta, mutta sisällissodat ovat hajottaneet sen moneen osaan. Pitkään Natharin kuningaskunta oli silti ylväin ihmisten valtakunnista, kunnes paha keisari Zangavius kaappasi vallan vain muutama vuosi sitten.
Nyt Nathar on synkkä ja pelottavakin keisarikunta, joka käy alituista sotaa etelän hiljaisia vastaan ja jossa tavallinen kansa elää pelon vallassa. He pelkäävät sekä hiljaisia, hirviöitä ja rosvoja että varsinkin keisarille uskollisia kotkasotureita. Onneksi metsien kapinalliset viherhuput suojelevat tavallista kansaa kaikilta uhilta. He aikovat vielä jonakin päivänä palauttaa oikean kuninkaan Natharin valtaistuimelle!
Tarujen aika I -larppi (kesä 2019) sijoittui eteläisen Natharin Sauhumetsään. Tarujen aika II (kesä 2020), III (kesä 2021), IV (kesä 2022), IV (kesä 2023) ja V (kesä 2023) tapahtuivat hieman idempänä Pyhäinjärven rannalla Pukkisaaren kylässä.
Sauhumetsän läpi eri suuntiin virtaavat Iltajoki ja Kuohujoki kohtaavat toisensa juuri Pyhäinjärvessä. Metsän halki kulkee lännestä Metsätie, jota nykyään kutsutaan Miekkatieksi, koska keisarilliset armeijat kulkevat sitä pitkin Bralonin kaupunkiin ja rintamalle. Bralonin kaupungissa asuu Zangaviuksen kätyri ritari Julius Pelorian ja hänen kreivitärsiskonsa Daria Peloriana hoveineen.
Vaikka useimmat natharlaiset palvovat jumalia ja profeettoja dysaniolaisen uskon mukaisesti, asuu Iltajoen eteläpuolella jonkin verran myös murroslaisia, jotka kieltävät jumaltenpalvonnan, taikuuden ja kaiken muunkin valehtelun.
Sauhumetsän kätköissä on paljon ihmeellistä: Kapinallisten viherhuppujen kätketty leiri, hevoskansan ja metsänväen koteja, niekkojen pesiä, inhottavia kärpässieluja sekä monenlaisia muita taikoja ja salaisuuksia. Onpa joku sanonut nähneensä siellä jopa saivojärviä, jotka johtavat aarnien ihmeelliseen maailmaan.
Päivällä Natharin yllä paistaa aurinko, elämän tuoja. Mutta yön pimeydessä taivaalle kipuaa Kuu, kuolemanjumala Golosin kasvot. Meidän maailmamme kuu on hopeinen ja pyöreä, mutta Natharin Kuu on kellanvalkoinen kuin luu ja sen tummat kraaterit muistuttavat valtavia mustia silmiä. Joka yö Golosin pääkallokasvot katsovat Natharia tarkkaillen ja tuomiten...

Kaakkoisen Natharin kartta.
Tekijä: Mikko Ryytty
Kansat
AARNITTyynenä päivänä metsälammesta näkyy rannalla kasvavien puiden peilikuvat, aivan kuin näkisi nurinkurisen maailman. Ja näkeekin. Tuo salaperäinen taikuuden maailma on nimeltään Saivo ja siellä asuu kentaureita, virvatulia - ja aarneja. Te aarnit ette ole kuin ihmiset. Te ette ole miehiä ettekä naisia, ette nuoria ettekä vanhoja. Tämä auringonalainen maailma on teille outo ja vieras, mutta teillä on täällä tärkeä tehtävänne suoritettavana.
Puvustusohje: Mustaa ja harmaata, hopean sävyistä ihomaalia, koruja METSÄNVÄKI
Metsänväki elää sopusoinnussa luonnon kanssa. He tuntevat suot, korvet, lehdot, eläimet ja kasvit, sekä moninaiset metsän henget. Vain harvoin tämä salaperäinen ihmisheimo tulee tapaamaan metsän ulkopuolista väkeä.
Puvustusohje: Ruskeaa ja vihreää, koristeena oksia, luita, marjoja, sulkia tai lehtiä. VIHERHUPUTOlet oikeudenmukaisen Natharin puolesta kamppaileva lainsuojaton. Asut metsässä salaisessa mutta iloisessa leirissä muiden viherhuppujen kanssa. Piilopaikastanne hyökkäätte joskus rikkaiden matkalaisten ryöstääksenne näiden aarteet, jotta voitte antaa ne köyhille.
Puvustusohje: Vihreää ja punaista MERIROSVOT
Ahdas elämä maissa jonkun alamaisena ei ollut teitä varten. Merirosvona saatte itse hallita itseänne, kerätä mielin määrin rikkauksia ja seilata Varjojen merellä. Ette usko lakeihin tai keisareihin vaan päätätte itse omat sääntönne ja jaatte aarteet tasan.
Puvustusohje: Monivärinen asu, jossa paljon huiveja. Päässä myös huivi tai hattu. MURROSLAISETNatharissa on jumalia, jotka haluavat määrätä ihmisten kohtaloista. Useimmat alistuvat tähän, mutta murroslaiset eivät. Heille ihmisen oma järki ja vapaa tahto ovat paljon tärkeämpiä. Siksi he eivät myöskään hyväksy taikuutta, pappeja, valehtelua tai huumaavia aineita. He arvostavat kylmää järkeä, totuuden puhumista ja paastoamista.
Puvustusohje: Kaavut, harmaata. LOHIKÄÄRMEHEIMO Pohjoisessa asuu valtava lohikäärme, jonka pesän lähelle on kasvanut ihmisten kylä. Siellä asuva heimo saa palvomaltaan lohikäärmeeltä elinvoimaa, menestystä ja onnea, mutta joutuu myös uhraamaan sille. He ovat pelättyä ja arvaamatonta väkeä, jotka vain harvoin kutsuvat kyläänsä ulkopuolisia. Puvustusohje: punaisia vaatteita, joskus keltaisia tai oransseja. Tyypillisesti heillä on pitkä hihaton paita tai mekko. Kasvoihin ja käsiin piirretään riimuja ja taikamerkkejä. |
KOTKASOTURITOlet keisari Zangaviuksen uskollinen palvelija ja hänen urheimpia sotilaitaan. Olet omistanut elämäsi suojellaksesi keisaria ja Natharin valtakuntaa hirviöiltä, vihollisarmeijoilta ja kapinallisilta viherhupuilta. Te kotkasoturit olette ehdottoman kuuliaisia keisarille ja hänen kenraaleilleen, ja pidätte huolta siitä, että tavallinenkin kansa tottelee - tai itkee ja tottelee.
Puvustusohje: Sinistä ja valkoista. HEVOSKANSAHeimonne on asunut metsän siimeksessä yhdessä hevostensa kanssa lukemattomien sukupolvien ajan. Tarinoiden mukaan polveuduttekin kaikki Suuresta Tammasta, jonka toinen varsa oli ihminen ja toinen hevonen. Kuulemma kävelettekin vähän kuin hevosenne. Vaikka asutte Natharin keisarikunnan alueella, ette omasta mielestänne ole kenenkään alamaisia vaan kuulutte metsään.
Puvustusohje: Ruskeaa, tukka poninhännälle, keppihevonen mukaan miranilaisetPieni Miranin valtakunta on täynnä taikuutta ja ihmeitä. Siellä asuvat ihmiset rakastavat satuja ja tarinoita, magiaa ja illuusioita. He puhuvat arvoituksin ja kertovat mielellään polveilevia tarinoita lämpimästä kotiseudustaan.
Puvustusohje: Kirkkaan värisiä pitkiä paitoja, mekkoja tai kaapuja, päässä huivi, monet peittävät myös kasvonsa hunnulla. NIEKATNiekat ovat kuin ihmisen ja eläimen välimuotoja: pieniä, karvaisia veijareita, jotka muistuttavat kahdella jalalla kävelevää jänistä, oravaa tai kissaa. Ne ovat tunteellisia, lapsekkaita, uteliaita, hölmöjä ja hassuja, mutta omalla tavallaan urheitakin ja hyvin uskollisia. Ne hyppelehtivät, kiipeävät, kaivautuvat ja piiloutuvat taitavasti ja niillä on parempi hajuaisti kuin kenelläkään muulla.
Puvustusohje: Eläinmäinen kasvomaali, tukka pörrössä, häntä. Joillain voi olla viikset tai pörheät korvat. kuolemanpalvojatKuoleman jumala Golos näkyy öisin Natharin yllä pääkallokuun hahmossa. Hänen palvojansa ovat pyöveleitä, murhaajia, ruumiinpesijöitä, haudankaivajia ja ennustajia. Heitä pidetään julmina ja pelottavina, mutta omasta mielestään he eivät ole pahoja vaan rohkeina hyväksyvät julman kohtalon.
Puvustusohje: Mustat vaatteet. Golosin tunnus on tiimalasi, mikä voi olla esimerkiksi maalattuna kasvoihin tai koruna mukana. KREIVITTÄREN SUOJELIJATYlhäinen kreivitär kulkee saattajiensa kanssa tärkeällä tehtävällä. Hänen mukanaan kulkee ritareita, neuvonantajia ja hoviväkeä, jotka joutuvat nyt kulkemaan rahvaan ja outojen olentojen keskellä.
Puvustusohje: Hienoja kirkkaan värisiä vaatteita ja koruja |